maanantai 17. kesäkuuta 2013

Yhden käden ateriat

Niin se ruokahuolto.

Ihan niin tyylikkäästi tämä ei ole mennyt kuin mitä ensimmäisen viikonlopun perusteella annoin uskoa. Tiedän, shokeeraavaa!

Tein toki exceliin reilun kolmenkymmenen aterian ruokalistan, mutta mitään järkevää rotaatiosysteemiä en ole jaksanut ylläpitää. Ja loppujen lopuksi se kolmekymmentä on aika vähän - semminkin kun useimmiten vaihtelu tapahtuu kymmenen perusruoan välillä. En myöskään suunnittele aterioita päiväkohtaisesti vaan laitan kauppalistalle aineksia muutamiin eri ruokalajeihin, ja teen niitä niinä päivinä kun ehdin. Ja kun en ehdi, syövät pinaattikeittoa.

Olen kuitenkin myös kunnostautunut, etenkin reseptien virtaviivaistamisessa. Lounaan otan useimmiten pakkasesta, ja päivittäinen ruoan valmistus tapahtuu usein lasten välipala-aikaan. Eli tarjoilen lapsille välipalan, ja heidän syödessään valmistelen ruoan uunikuntoon. Usein yhdellä kädellä, koska sylissä on myös vauva.

Yhden käden lasagne (katso aineksiin osviitta täältä)

1. Sekoita kulhossa kastikeainekset (kuten pinaatti, feta ja raejuusto tai soijajauheliha ja tomaattimurska tjsp) sekä purkki ruokakermaa, puoli litraa maitoa ja pari kourallista juustoraastetta (juustokastikkeen valmistamisen sijaan).
2. Lado vuokaan vuorotellen lasagnelevyjä ja soosia. Pinnalle juustoraastetta.
3. Laita uuniin.

Yhden käden risotto (vrt. oikeaoppisempi risotto)

1. Kuullota sipuli (jos jaksoit pilkkoa) ja riisi oliiviöljyssä.
2. Kaada joukkoon mukillinen viiniä*.
3. Lisää puoli litraa vettä, liemikuutio sekä pilkotut herkkusienet (raakoina) ja/tai murskatut kuivatut sienet.
4. Hiljaisella tulella keitellen joudut muutamaan kertaan kyllä sekoittamaan. Sori.
5. Lopuksi lisää kerma ja parmesaani.

Yhden käden makaronilaatikko

1. Keitä pussillinen makaroneja. (Tässä on siis ikävästi kaksi työvaihetta.)
2. Kaada makaronit uunivuokaan.
3. Kaada perään soosiaineet, kuten vaikkapa jauheliha tai lohi.
4. Lisää litra maitoa tai kunnes makaronit melkein peittyvät, riko päälle 2-3 kananmunaa.
5. Poimi yhdenkädentaktiikan aiheuttamat kuorenpalaset joukosta, sekoita.
6. Päälle juustoraastetta ja uuniin.

* Kun kehuskelen, että minimoin ruokahävikkiä, niin uskotteko, että sama pätee tuplana alkoholijuomiin. Normaalioloissa tämä ei olisi niin suuri ongelma, mutta karonkkani jälkeen olemme syöneet risottoa liki yhden viinitonkallisen verran. Lisäksi käytän risotossa kasvissosekeitosta ylimääräiseksi jäävän keitinliemen. Bataattikeitto ja risotto siis toistuvat rotaatiossa peräkkäin. Nerokasta, sanoisin.

14 kommenttia:

  1. Hih! Mä olen helpottanut tuota yhden käden makaronilaatikkoa vielä sillä, että heitän vuokaan raa'at makaronit ja lisään siksi edellä esitettyyn jonkun verran vettä. Mitään mittoja mulla ei koskaan ole :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mä olen kuullut tuon ennenkin ja mietin tätä ohjetta kirjoittaessani miksi en ole sitä kokeillut. Ensi kerralla kyllä!

      Poista
  2. Haaah, tosi hyviä. Itse asiassa miksen ole tehnyt tuota sun lasagnea aiemmin? Ehdottomasti tehtävä!

    VastaaPoista
  3. Ei huono.

    Lapsi on syönyt eilen ja tänään risottoa. Se on syönyt niin hyvin, että mä en koskaan enää ikinä koskaan tee mitään muuta ruokaa kuin risottoa. Onneks pidän itsekin risotosta tosi paljon.

    Seuraavaksi aion kokeilla inkivääririsottoa, koska mulla on kaksi kättä. Raportoin perversioni tulokset sitten blogiin, halusitte eli ette :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kaksi kättä ruoanlaitossa, mitä hifistelyä! Inkivääriä risotossa, mitä... krosskitseniä! Odotan mielenkiinnolla raporttiasi.

      Poista
  4. Mä suosin tälläistä "Tee ruokaa yöllä valmiiksi"-taktiikkaa, eli nuokun netissä valmistaen huomista riisipuuroa ja äsken laitoin makaronilaatikon raakana jääkaappiin odottamaan että aamulla heitän sen uuniin.
    Nukuttaa ja haluaisin jo sänkyyn, mutta puuro ei päästä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oho, hats off supermutsille! Toi sotii kaikkia mun kodinhoidollisia periaatteita vastaan (vaikka myönnän, että joskus on niin tullut tehtyä itsekin - yleensä jos jääkaapissa vaanii joku välittömän vanhenemisuhan alla oleva eines kuten kala).

      Poista
  5. Uuh. Oon niin käsi näissä ruokahommissa, että tekis mieli kysyä kauan noi on uunissa ja missä asteessa, mut ehkä osaan googlata jotain sinnepäin ja selviän!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tuolta repseptirivien linkkien takaa löytyy tarkempia ohjeita, mut ihan googlaamattakin parhaat reseptit saat tuotepakkauksista: makaronipussin kyljestä makaronilootaan ja lasangepaketin kyljestä lasagneen. Risellapaketista tuo minun risottonikin on alkunsa saanut :D

      [Ite kyllä googlasin just viimeksi lasagnen uunissaoloaikaa: Hakutulokseni alkoi "Lasagnen valmistaminen yksin vaatii täydellistä keskittymistä..." No, onneksi se ei kolmen lapsen kanssa vaadi sitä!]

      Poista
    2. ai mitkä linkit. ai linkit! katos :D

      mä aina joskus tarkistan keittokirjasta miten keitetään perunoita. osaan kyllä, mutta silti tarkistan. että menee sitten ihan oikein.

      Poista
    3. :)

      Perunoiden keitossa on kyllä haasteita. Ei ehkä tietopuolella, mutta niitä ei kannattaisi jättää kiehumaan esim. päiväuniaikaan kun "menee vähän vilkaisemaan tietokoneelle". Voi tulla oktohälytys, kuten keskimmäinen tilannetta nimittää.

      Poista
  6. Mätöt vaikuttavat oikein hyviltä. Pitäisköhän lähetellä sulle vastapainoksi pari kädettömän reseptiä. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ai viedään tää homma vielä nextille levelille? ;) Kiitos, helpot arkireseptit kelpaa aina!

      Poista

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...