tiistai 3. joulukuuta 2013

Ei ollenkaan kornia

(Mitä nyt tuo otsikko.)

Ajattelin nimittäin vähän mainostaa quornia. (Vailla sidonnaisuuksia, luonnollisesti.)

Minä en ole suuri lihankorvikkeiden ystävä - muutaman soijanakin saatan syödä kesässä ja nakkikeitossa, ja joskus harvoin teen makaronilaatikkoa soijafärssiin eli "jauhelihaan". Nyt kuitenkin miehen (kyllästyttyä soijaan ja) ihastuttua quorniin, meille on löytynyt uusi yhteinen suosikki.

Kuvan pöllin pastanjauhannasta - josta siis yksi resepti lisää.

Quorn on (eräästä punahomelajikkeesta valmistettua) sieniproteiinia. (Jos kuulostaa ällöltä, niin mietipä hetki Ross 508:a.) Pakastealtaasta päätellen proteiinista voi valmistaa kaikkia mahdollisia lihankorvikejalosteita, mutta meillä on erityisesti lyönyt läpi quorn bitar, eli kanamaiset vaaleat kuutiot. Quorn-kuutioiden rakenne on miellyttävä ja ne imevät varsin mukavasti kastikkeen makua - toisin kuin esimerkiksi tofu, jonka marinoinnin kanssa saa aina tapella. Siitä plussaa.

Miehen todistuksen mukaan kuutiot ovat kuin kanaa, mutta parempaa: ei ikäviä rustoja. Mutta epäilemättä miehen lausunto saattaa olla vääristynyt johtuen ajallisesta etäisyydestä vertailukohteen syömiseen. Pastanjauhajan mukaan maku on "ehkä jollain tapaa etäisesti kanamainen" (mutta ruoka maukasta).

Mutta no niin. Quornia siis. 

Vihreä quorn-curry

1 sipuli
2 valkosipulin kynttä
pala kesäkurpitsaa
2 porkkanaa (tikkuina)
vihreitä papuja
1/2 chili
pala ananasta
puoli pussia quorn-paloja
2 rkl vihreää curryahnaa (tai pakkauksen ohjeen mukaan)
kookosmaitoa

Pilko ja kuullota kasvikset pannulla.
Lisää valkosipuli, chili ja currytahna.
Lisää joukkoon quorn-palat jäisenä, vihreät pavut ja ananas.
Lisää kookosmaito.
Lisää suolaa jos tarve vaatii.
Tarjoile basmatiriisin kera.


Quorn-pata (pikaversio)

1 sipuli (isoina lohkoina)
2 porkkanaa
valkosipulia
herkkusieniä (isoina lohkoina)
2 tomaattia
tomaattipyrettä tai paseerattua tomaattia
suolaa
mustapippuria
timjamia
quorn-paloja puoli pussia
(Jos olisi ollut avonainen punaviinipullo, olisin lisännyt viiniä.)


Laita kattilan/padan pohjalle pieni tilkka vettä, ja siihen porkkanat ensimmäisenä kypsymään.
Pilko ja lisää joukkoon muut ainekset, viimeisenä jäiset quorn-palat.
Anna hautua Pikku Kakkosen ajan.
Tarjoile esimerkiksi keitettyjen perunoiden tai muussin kera.

Nam nam.

15 kommenttia:

  1. Jes, kokeiluun menee :) meillä on vaan quorn-rouhetta käytetty. Mä karsastan myös lihankorvikkeita ja esim. kaupan valmiit soijapihvit on jotain ihan horroria! Quornistakin olen pihvit tehnyt itse vaikka sitä pihvinäkin saisi mutta jotenkin jännitellyt että meneekö sitten koko quorn ihan pilalle jos ne pihvit on kamalia. Rouheesta on saanut tehtyä ihan järjettömän hyviä pihvejä! Mutta ehkä noita paloja uskaltautuisi kokeilemaan :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiva, kerro sitten miten upposi! :)

      Tämä menee jo brändimarkkinoinnin puolelle, mutta Hälsans Kök on oikeastaan ainoa soijabrändi mitä me ostetaan - pihvejä kyllä ei myöskään. Esimerkiksi tofunakit on jotain ihan kaameaa, brrr...

      Onko quorn-rouhe sellaista kuivaa kuin soijarouhekin? Mä en nimittäin senkään suuri fani ole, mutta jossain makaroonilaatikon jatkeena toki menee.

      Poista
    2. Quorn-rouhe käytetään jäisenä eli ei se ihan samanlaista ole kuin soijarouhe. Kuivahkoa mutta ei samanlaista kuin soijarouhe. Musta quorn-rouhe on ollut kivempi käsitellä ja käyttää kuin soijarouhe. Tosin vaatii sekin rasvaa ja mausteita jotta istuu syötäväksi. Meillä ei ole soijarouheeseen takaisin enää palattu quornin jälkeen eli on musta kyllä parempi.

      Poista
    3. Munsta quorn-rouhe on tosi paljon kuin jauhelihaa. Soijaurouhetta huomattavasti maukkaampaa ja muhevampaa. Oon aika varma, että lihansyöjä ei erottais vaikkapa hernekeitossa, ettei se ole lihaa. En kyllä tiedä onko se varsinainen meriitti, mutta olen joka tapauksessa käyttänyt sitä kuin paistettua jauhelihaa. Meilläkin on siirrytty lähes kokonaan soijasta quorniin, paitsi tietty jotkut Hälsans Kökin soijajutut on vastustamattomia, kuten nakit.

      Poista
    4. No nytpä bongasin tuon rouheen pakastealtaassa, mutta jätin vielä odottamaan ensi kertaa. Pitää maistaa miltä maistuu jauhelihasoppa sen kanssa.

      Poista
  2. Minäkin törmäsin quorniin vasta pari kuukautta sitten ja tykkäsin todella! En ole vaan vielä kaupassa bongannut, ja epäilen että sitä varten pitää matkustaa vähintään hypermarkettiin tuon pienen lähikaupan sijaan.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Wikipedia väitti, että tätä on ollut Suomen markkinoilla loppuvuodesta 2012 - en tiedä teidän huudeista sitten. Mutta ilmeisesti on aika uusi tuote kylmäkaapissa. Ehkä lähikauppias tuo valikoimiin, kun tarpeeksi monta kertaa kysyt ;)

      Poista
  3. Tämä on ollut mullakin kokeilulistalla, kun säin kerran lounasravintolassa, mutta en ole vielä saanut aikaiseksi. Hinta on kai myös pieni miinus verrattuna soijapaloihin, mutta liputan kyllä tuota koostumusta.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hurraa sun lounasravintolalle! Niin usein se pakollinen kasvisvaihtoehto on jotain sosekeittoa, eli kivaa, että myös tällaista näkee :)

      Hinta taitaa olla reilu 4 euroa tuolle pussille, mutta kyllä ne Hälsanin pussitkin maksavat 3-4 euroa eli ei siinä suuren suurta eroa minusta ole. Rouheeseen toki, mutta makukin on sitten ihan eri.

      Poista
  4. Ross todellakin ällöttää, soijaa (paitsi luomu) tosin karsastan vielä enemmän, koska olen kehittänyt järjettömän pelon kaikkea geenimuunneltua kohtaan. Korni voisi siis ehkä mennä kokeiluun täälläkin joskus...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minä en ole oikein ymmärtänyt pelätä geenimanipulointia per se. Ameriikassa kun asuin taannoin aikani, sitä tuli pohdittua enemmän, ja ostin "orgaanisia" tuotteita ainakin sen verran, että ne muut ostokset saattoi unohtaa siinä sivussa. Mutta Suomessa ummistan iloisesti silmäni tältä. Loogista!

      Soijaahan pidetään kauheana pahiksena monesta syystä, mutta mä tapaan ajatella, että parempi syödä soija itse kuin kierrättää sen eläimen kautta. Mutta on tämä punahome ihan kiva vaihtoehto sille välillä!

      Poista
  5. Hei, blogissani on sinulle haaste. http://not-the-life-i-ordered.blogspot.fi/2013/12/ite-tehhaan-haaste.html

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos kiitos! Onneksi joululahjat on melkein jo aloitettu, muuten vois jo tulla kiirus. Perästä kuuluu, kuten sanotaan!

      Poista
  6. "Äiti, saisinko lisää kanaa?" Mainio curry, siis, hyvin toimii!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hyvähyvä! Meidän lapsilla tömähtää kyllä jo tuohon curryn kohtaan, ei ole kanasta kiinni. :( Mutta kyllä ne vielä, kyllä ne vielä...!

      Poista

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...