Tuoksuja ja tunteita

Puutarhani toinen tomaatti on kypsynyt ja minulla on petetty olo. Ihanan väkeväntuoksuinen kasvi tuotti mitäänsanomattoman makuisen hedelmän (tai marjan). Kuvittelin, että itsekasvatettu olisi väistämättä myös voimakkaan makuinen.

Tomaatti on itselleni yksi haastavimmista heviosaston tuotteista – avokadot, mangot, appelsiinit ja muut eksoottisemmat jätän yleensä suosiolla ostamatta, koska laatu on niin heikkoa, mutta tomaattien kanssa on pakko yrittää. Suuren osaa vuodesta saa ostaa vain: 1. epäeettisiä, 2. epäekologia ja 3. mauttomia yksilöitä. Usein näistä kohdista toteutuu 2-3.

Espanjalaisia tomaatteja en haluaisi ostaa niiden epäilyttävien viljelyolosuhteiden vuoksi. Tomaatin viljely Suomessa talvella on taas ekologisesta näkökulmasta järjetöntä. Ja molemmat vaihtoehdot ovat täysin mauttomia.

Loppukesästä saa ihania, maukkaita, kotimaisia tomaatteja, mutta entä muu aika vuodesta? Lanttua ja naurista? Siihen on minulla vielä matkaa.

***

Tomaattiin liittyy myös isoja muistoja. Isovanhempani viljelivät perunaa, porkkanaa, sipulia, herneitä, avomaankurkkua – mitä nyt tavataankaan viljellä – sekä kasvihuoneessa tomaatteja. Muistan porkkanoiden ja perunoiden noston ilon, marjojen napsimisen pensaista, mutta ennen kaikkea tomaattikasvihuoneen kostean lämmön ja huumaavan tuoksun.

Puutarha ei ollut ihan pieni vaan meidänkin perheemme eli pitkälti "oman maan" vihanneksilla. Äitini säilöi vihreitä tomaatteja ja keitti itse ketsuppia. Kaupan ketsuppia en muista meillä koskaan olleen, enkä siitä koskaan ole suuresti oppinut välittämään.

Yksi tärkeä kappale lapsuudestani päättyi kun isovanhempani myivät tuon talon pappani sairauden vuoksi. Melko pian muuton jälkeen hän kuoli.

En syönyt tomaattia vuosiin, niin kaukana kaupan tomaatit olivat pappan tomaateista. Ja kauas jäivät omanikin.