keskiviikko 18. huhtikuuta 2012

Matkaan lähde!

Kuva täältä.

Häämatka ostettu! Minä tosin taisin olla ainoa, jota asia jännitti. Olin jo perumassa siirtämässä matkaa työkiireiden vuoksi, kunnes laskeskelin, että tuskin syksyllä on yhtään sen vähempää kiire. Ja sitten häämatkasta tulee yhtäkkiä väitöslahjamatka ja niin edelleen. Lapsenvahditkin oli jo kesäkuulle buukattu. Olen myös huomannut tänä keväänä osaavani jättää työt pois mielestä kotona, niin en minä niitä häämatkallekaan rupea kantamaan. Nih!

Kohteeksi valikoitui lopulta - jos ette skootterista arvanneet - Budapest! Lennot neljä tuntia Turusta perille, ja maksoimme Finnairin johdolle vähän bonusta siitä ilosta, että lennot ovat järkevään aikaan päivästä: perillä olemme kolme kokonaista vuorokautta. Edessä kolme kahdenkeskeistä illallista, kolme rauhallista hotelliaamiaista. Mieletöntä! Nyt ei huutomerkeissä säästellä!

Nyt sitten kehiin kaikki hyvät vinkit! Mistä nurkilta kannattaa hakea hotellia? Missä on parhaat kasvishöystöt ja klubit? Missä on hip ja silleen kolmikymppisen katu-uskottavaa? Eli: Buda vai Pest?

Ainakin ajattelin juoda kahvia. (Kuohuviinin lisäksi siis.) Ja lukea kirjan.

Ilmetty minä häämatkalla tuo maireasti hymyilevä daami oikealla. Kuva täältä.

4 kommenttia:

  1. Oijoijoi, kyllä nyt valitsitte ihan parhaan kohteen! Taidanpa perisuomalaiseen tyyliin vähän kadehtia ;)

    Mä olen ollut puoli vuotta vaihdossa Budapestissa, ja tykkäsin kaupungista kyllä tosi paljon. Hotelleista en tiedä, mutta ellei ravintolatarjonta ole kamalasti muuttunut muutamassa vuodessa (ehkä onkin, koska talouskriisi), niin kehotan kasvissyöjiä varautumaan vähän kaikkeen. Ja etenkin juuston (sajt) ja ns. ranskankerman (tejföl) syömiseen :D Siis oikeasti, varautukaa siihen tejföliin, se on petollisesti läsnä vähän joka puolella! Voi myös hyvin olla niin, että vaikkapa kasvis-sipulikeitossa on pekonia...

    Suosittelen pakkaamaan mukaan hyvät kävelykengät, unkarin sanakirjan ja bikinit, sillä teidän on ehdottomasti käytävä kylpylässä! Itse kokeilin useammankin kerran Szechenyiä, Gellert taitaa olla se kuuluisin. Kylpylä oli mahtava elämys, ihan alkaen siitä miten kaikki Suomessa automatisoitu (lipunmyynti, pukuhuoneen avaaminen, avaimet..) toteutettiin mummojen avulla, siihen että sai lillua lämpimässä vedessä auringon alla ja katsella vanhojen setien pelaavan shakkia altaassa :)

    Baaripuolelta yksi omista suosikeistani oli Szimpla Kert, joka ainakin tuolloin oli hyvinkin hip. Täyden lasillisen viiniä sai reilulla eurolla, hopsansaa. Kahviloita oli paljon, ja kahvi pääsääntöisesti tosi hyvää :)

    Mä asuin vaihtoajan Pestin puolella, Buda oli mulle lähinnä historiaa, kukkuloita ja turisteja. Pestistä on ehkä myös helpompi liikkua joka paikkaan. Toki Pestissäkin oli ne turistikatunsa - suosittelen etsimään esimerkiksi ravintolat niiden ulkopuolelta. Jos haluaa maistaa superhyvää gulassia tai sipulikeittoa (jossa ei edes ollut pekonia!), niin kannattaa vilkaista, josko Vendiak-ravintola on vielä olemassa. Se sijaitsi ELTE-yliopiston oikiksen lähellä, eli Egyetem térillä.

    Nini ja jos kaipaa lomaan vähän kyldyyriä, niin baletti- ja oopperaliput ovat tuolla varsin halpoja suomalaisiin hintoihin verrattuna. Museoista pysäyttävin oli terroritalo eli Terrorháza.

    Ai niin, ostakaa metroasemien pienistä leipomomyymälöistä pogácsoja! Ne on sellaisia pieniä...noh, leivonnaisia, ja syödessään voi sitten arvuutella että mitä mikäkin mystinen unkarilainen sana tarkoitti makuna ;) Metrolla kulkeminen on muuten muutenkin varsin kätevää, mutta lippu kannattaa aina muistaa ostaa JA leimata! Huhujen mukaan Budiksen taksit on tosi kalliita, ja lentokentältä pääsee kätevästi bussilla ja metrolla keskustaan.

    Ai että, mulla olis varmaan turhia (ja mahdollisesti vanhentuneita) vinkkejä ihan liikaa :D En sitten tiedä miten paljon kaupunki on muutamassa vuodessa muuttunut, veikkaan ainakin ettei metroasemilla kerjäävien asunnottomien määrä ole juurikaan vähentynyt.. Ihana kaupunki Budapest silti on kaikista ongelmistaan huolimatta, ja aivan täydellinen romanttiseen (eli: romantikus!) lomailuun! :)

    (Ai miten niin lihoin vaihtoaikana varmaan kahdeksan kiloa? :D Kulttuuriin tutustuminen käy vatsan kautta!)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos vinkeistä! :) Kylpylä on listoilla ehdottomasti, ja tuo baarikin näytti googlailun perusteella voivan hyvin, eli sinne varmaan täytyy mennä! :)

      Tuo pekoni=kasvis on kyllä niin tuttua myös esim. Espanjasta. "Anteeksi, sanoin, etten syö lihaa" "Mutta eihän tässä olekaan lihaa. Se on kinkkua!" Täytyy unkarin sanakirjasta tavata ainakin lause: "Ei lihaa/kanaa/kinkkua/pekonia/kalaa" :D Mun elämä on helpompaa kun kelpuutan ruokavaliooni mereneläväiset: kuhaan harvemmin lisätään kinkkua ;)

      Osaatko muuten kertoa mistä selviäisi keikat ja tapahtumat? Ticketmaster ei toimi siellä, mutta varmaan joku paikallinen lippupalvelu löytyy?

      Poista
  2. Me oltiin muutama vuosi sitten pitkä viikonloppu Budapestissä ja edelliseen kirjoitukseen kommentti, että nuo kylpylät oli kyllä huippuja. Molemmat mainitut on käymisen arvoisia! Mutta älkää tuhlatko aikaa mihinkään kauneushoitoon tai hierontaan - ne oli suoraan neuvostoliitosta :) Aivan kaamea kokemus mun jalkahoito ja miehen hieronta. Hieroja oli joku ex-painija DDR:stä (ulkonäön perusteella) ja jalkahoito muistutti kengityssepän toimintaa ravitallilla. Ei ne mitään maksaneet mutta jonottaa sai pirun kauan eikä kukaan puhunut englantia/saksaa, jotta olisi voinut kysyä kuinka kauan odotustilassa piti kököttää.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sä muuten just pelastit mut hieronnalta :D Mä yleensä raaskin käydä hierottavana/hoidoissa vain ulkomailla. Taannooin Virossa koin yhden "raskaushieronnan", jossa kuvailemani kaltainen emäntä rusikoi minua ja lotrasi linimenttiä selkään... Se kerta riitti tätä genreä :)

      Muistelin, että sulla oli joku ravintolavinkki kun kohdetta pohdittiin? Vai oliko se finediningia, missä kasvista ei tunnusteta ruoaksi?

      Poista

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...