Meillä nukutaan nykyään ihan hyvin. Sen tajuaa etenkin silloin kun yhden yön nukkuu huonosti.
Valvotun yön seuraukset huomaa välittömästi. Kun tekee niinsanottua aivotyötä, niin pakottamisella
pääsee vain tiettyyn pisteeseen asti. Jos ei nuku, ei liiku aivo, ei
etene työ. Ja tänään vielä sattuu olemaan edessä sellainen duuni, jonka
pitää olla valmis ennen kuin voin poistua. Kello tikittää ja
lasten hoitopäivä päättyy neljältä.
Olen pyhästi luvannut itselleni, että työajalla (so. lasten hoitoajalla) ei bloggailla tai tehdä mitään muuta ei-työtä. Että sen takia en heitä hoidossa pidä. Mutta yhtä vähän työ etenee kirjoitin sitten tätä tai tuijotin lasittuinein katsein tyhjää ruutua. Jos vaikka sormet vetreytyisivät ja alkaisivat kirjoittaa itsellään ilman aivotoimintaa. Kas näin.
Itse asiassa kuvittelin hakevani lapset hoidosta etuajassa, koska tehtävä duuni ei ole suuren suuri. Mutta enpä taida. Eikä syypää ole bloggaaminen. Meni kolme minuuttia, otin aikaa.
Edit klo 21. Sain minä työt tehtyä. Ja lapsetkin haettua kolmen aikaan. Mutta seitsentuntisen päivän tuhrasin parin tunnin duuniin.
Eli mitä tästä opimme (sadannen kerran)? Jos olisin jäänyt kotiin ja nukkunut tunnin aamupäikkärit, olisin voinut tehdä kuusituntisen päivän ja kuuden tunnin edestä töitä. Miksi tuntuu oikeutetummalta nuokkua työpaikalla kuin ihan oikeasti nukkua kotona? Puhdasta tyhmyyttä.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti