torstai 12. joulukuuta 2013

Apua pystyville

Edellisen yksityisen terveydenhuollon ja vakuutusten epäpyhää liittoa koskeneen valitusveisuni jälkeen päätin vihdoin lähteä turistiksi turkulaiseen terveyskeskukseen. Aiheena oli lapsen korvatulehdus ja ajan sai samalle päivälle puolenpäivän aikaan. (Puhelimessa ei tarvinnut edes jonottaa, vaan ystävällinen robotti kertoi vaihtoehdoksi takaisinsoiton.) Kävelymatkaa terveyskeskukseen on meiltä reilu kilometri, aulassa oli hiljaista, lääkäri myöhässä saman verran kuin yksityisenkin lääkäri keskimäärin ja käynti maksoi varsin kohtuulliset nolla euroa.

Niin ja ihmiskokeen nimissä pyysin kurkistamaan myös esikoisen korvat samalla kun siellä oltiin. Samaan hintaan! En keksi ainuttakaan mutisemisen aihetta käynnistä.

Jälkitarkastuksen koittaessa systeemi kuitenkin petti kohdallamme: minulle tarjottin aikaa tammikuun lopulle - kahden kuukauden päähän soittohetkestä, siis. Minulle kerrottiin, että aika olisi pitänyt varata jo diagnoosin saadessa, mutta purnasin, että silloinkin varattuna kaksi kuukautta olisi ollut liian pitkä odotusaika. Vein korvat siis yksityiselle, kas näinhän se käy.

Seuraavalla neuvolakäynnillä, joka sattui olemaan lääkärikäynti, lääkäri katsoi lapsen tiedoista, että olin yrittänyt varata hänelle jälkitarkastusaikaa. (Kyllä, siitäkin jäi merkintä.) Lääkäri valisti minua, että ajanvaraushenkilö oli toiminut väärin: minulle olisi kuulunut antaa akuuttiaika myös jälkitarkastusta varten. Ensi kerralla sanot sinne, että aika on annettava, kuului neuvo.

Tässä tuleekin se ongelmakohta. En ole tottunut siihen, että palveluita pitää vaatia. Oletan, että minulle tarjotaan se mitä kuuluukin, ja jos tarjotaan ei-oota, se tarkoittaa ettei ole. En lähde - en halua lähteä - kinuamaan tai vaatimaan palveluita.

Ilmeisesti pitäisi. Viisi kuukautta vanha Hesarin pääkirjoitusjuttu kummittelee yhä pöyristyttävänä mielessäni. Kolumnissa Suomi on ahneiden hyvinvointivaltio toimittaja Pia Elonen kehuskelee osaavansa vaatia julkiselta hammashoidolta parempaa palvelua kuin muut.
"Puhelimen viereen on syytä varata hoitotakuut, lakikirjat ja muut pumaskat. Vaadin usein ties mitä kirjauksia ja lupauksia omiin tietoihini ja luetan niitä ajanvaraajilla tarpeen vaatiessa. Kerran sain tiskin alta itselleni kaksi koululaisaikaa ikään kuin palkinnoksi siitä, että hoidan hampaani hyvin."
Kerran sain tiskin alta itselleni kaksi koululaisaikaa ikään kuin palkinnoksi siitä, että hoidan hampaani hyvin! Näinkö ihan oikeasti julkisen puolen resursseja jaetaan?

Yksityiset sairaskuluvakuutukset ja työterveyshuolto asettavat ihmiset Suomessa eriarvoiseen asemaan terveydenhuollon suhteen, ja lisäksi vielä tämä: että asiakkaan, potilaan, kaupunkilaisen on osattava itse vaatia tarvitsemansa palvelut. Ottaa selvää, ottaa yhteyttä, vaatia.

Melko helposti tästä voisi päätellä, että ne, jotka eniten apua kaipaisivat, tipahtavat avun piiristä pois. Ja näin myös valitettavasti käy.

Kirkko & Kaupunki -lehden tuore artikkeli lasten korvatulehdusten hoidosta siteeraa THL:n tutkimusprofessoria Ilmo Keskimäkeä:
"Kehittyneistä länsimaista terveydenhoito suosii hyvätuloisia Suomea enemmän vain Yhdysvalloissa ja Virossa."
Viron systeemiä en tunne, mutta Yhdysvaltojen kanssa samaan virkkeeseen joutuminen kuulostaa todella huolestuttavalta. "Kukaan ei ole päättänyt, että terveyskeskukset ajetaan alas," Keskimäki sanoo artikkelissa. "Niin on vain käynyt, koska ohjausjärjestelmä on rikki."

Voisiko joku kuitenkin päättää, että ne ajettaisiin ylös? Että apua jaettaisiin tarveperusteisesti, eikä vain sille, joka osaa vaatia.

19 kommenttia:

  1. Niin, noin se on. Olen nähnyt lähipiirissä ihmisen, joka saa paljon parempaa hoitoa kuin ystävänsä, joka on samassa tilanteessa, koska lähipiirini ihminen ... en tiedä, osaako hän niinkään vaatia. Hänelle ei vain juolahda mieleenkään, että joku sanoisi "ei ole".

    Niin, tämä lähipiirin ihminen on tietenkin äitini, ja vaikka olenkin tosi iloinen siitä, että hän saa hoitoa, olen samalla myös hieman surullinen siitä, että sellaisena hän on hyväosainen. Onnekas. Tai tarmokas.

    Itse olen kainompi. Siinä, missä äitini ajattelee reippaasti, että yhtä hyvin hän kuin joku muukin, minä ajattelen, että mikä etuoikeus minulla olisi.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tämä on kieltämättä ongelmallista, kun ajatusta lähtee oikein kunnolla purkamaan. Äkkiä nimittäin tulee ainakin minulle ajatus, että varmasti on joku muu, joka tarvitsisi apua enemmän kuin minä. Tästä ongelmasta ei kyllä varmaankaan pääse eroon muulla kuin sillä, että palveluita olisi tarjolla kaikille tarvitsijoille - mitä ei ole.

      Poista
  2. No just näinhän se menee. Jo YTHS:n palveluita käyttäessäni (mihin se muuten asettuu asteikolla yksityinen -julkinen?) sain aina hammaslääkäriajan viikon sisään kun en suostunut ottamaan sitä ensin tarjottua aikaa kolmen kk:n päähän. Eikä tarvinnut olla ees mitenkään röyhkeä tai erityisen vaativa: "kyllä tarttis aiemmin päästä" -"No, tuutko ylihuomenna?" Se oli tosi outo kuvio kyllä. Yleensähän pitää tietty vähän liioitella tuskaansa niin apukin heltiää herkemmin. Tosin, olen myös sitä mieltä, että jos olen jotain vaivaa potenut itsekseni jo pari kuukautta, niin voin aivan hyvin odottaa vielä neljä viikkoa sitä lääkäriaikaa. En ymmärrä miksi kaikki ajat pitäisi muka saada heti seuraavalle päivälle. Sellanen aito kiire on eri asia.

    Mua silti ärsyttää meidän tk:n päivystys. Jos et ota ekaa tarjottua aikaa niin sit voi soittaa joskus parin tunnin päästä uudestaan. Miksi aamulla kasilta ei voi saada aikaa esim. 12:30? Lasten kanssa onneksi jotain joustoa jos pieni potilas on esim just nukahtanut unilleen niin ei tartte herättää. Mut toi lapsikortti on sit myös oma lukunsa. Kyllä mä olen saanut oiottua mutkia, "kun on tää pieni lapsi tässä ja tosi hankalaa soittaa silloin just tietyllä soittoajalla tms." Nyt kun kirjoitin näitä, niin oonkohan mä jotenkin häikäilemätön??

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Eiköhän YTHS vertaudu ihan selkeästi työterveydenhuoltoon: se on säätiö, joka tarjoaa terveyspalveluita ylioppilaskuntien jäsenille jäsenmaksua vastaan. (Okei, varmaan vähän vähemmän resurssoitu kuin moni työterveyshuolto, eli siksi sielläkin oli jonoa...)

      Ja jos systeemi kerran on tämä ja apua hakee aitoon tarpeeseen, niin ei kai sitä voi kovin häikäilemättömänä pitää jos tarvitsemansa palvelut hankkii. Minulla on kyllä joku ongelma tuossa kohtaa, että häikäilen, enkä osaa ruinata tai tehdä itsestäni todellista surkeampaa. Ehkäpä se on taito, joka pitäisi hankkia!

      Poista
  3. Mä olen onnistunut asumaan tässä kaupungissa 15 vuotta käymättä kertaakaan terveyskeskuksessa. Keskimäärin kerran viiteen vuoteen olen pyrkinyt, mutta en ole saanut aikaa. Viimeksi viime talvena 8 päivää noin 39 asteen kuumetta podettuani soitin ja kysyin, josko sais tulla. En saanut aikaa, koska en tiennyt omalääkärin nimeä. Mistä vitusta mä voin tietää todella kipeenä, kuka mun omalääkäri on, kun en ole sitä koskaan tavannut, enkä aikasemminkaan saanut kellekään aikaa? Paranin silti.

    Olen käynyt täällä kahdesti lääkärissä ja asioinut suoraan päivystyksessä. Ensimmäinen kerta oli 13 vuotta sitten, kun maha oli vähän kipee, mutta suurempi ongelma yövuorossa oli huimaaminen. Vastaanottovirkailijan mielestä nämä yövuorojen aiheuttamat mahakivut kyllä nuorilla tytöillä tiedetään. Sukupuolitauteja ei hoideta päivystysaikaan!!! Kieltäydyin lähtemästä lääkäriä näkemättä ja se reissu sitten kestikin viikon, kun umppari oli jo kerinnyt puhjeta.

    Toisella kertaa liukastuin kirjaimellisesti päivystyksen ovella, löin pääni ja lääkintävahtimestarit kärräsivät sisään. Tällä kertaa olin 15 minuuttia liian aikaisin ja minun olisi kuulunut lähteä noin 15 kilometrin päähän omalle terveysasemalle yritäämään, vaikka se olisi mennyt matkan aikana jo kiinni ja en oikeastaan osannut edes sanoa nimeäni tällin jälkeen... Tällä kertaa viivyin vain 2 vuorokautta tarkkailussa, kun järki palasi kyllä heti, mutta puhetta ei meinnut ruveta irtoamaan millään.

    Molemmista reissuista selvisin hengissä, mutta toivon etten tulevina 15 vuotena sairastu tai loukkaanu ainakaan yhtään useammin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No huh huh mitä kertomuksia! Ihan käsittämättömältä kuulostaa A. byrokratian jäykkyys ja B. sinulle osoitettu töykeys. Vaikka olen kuullut kyllä myös sen toisen puolen, eli että kuinka mukavaa on työskennellä päivystyksen asiakkaiden kanssa, ei kenellekään pitäisi puhua kuten sinulle tuolla yövuorossa.

      Mä käytin hyvän hetken pohtiakseni omaa sairasteluhistoriaani ja tulin siihen tulokseen, etten ole nyt ainakaan lähimpään kymmeneen vuoteen (so. YTHS:n jälkeen) käynyt lääkärissä, raskaushommat poislukien. (Ja kiitos toistuvien raskauksien, olen myös päässyt hammashoitoon "jonojen ohi" eli n. puolen vuoden jonotusajoilla.)

      Poista
    2. Tällä tarkoitin sanoa, että kokemusta terveyskeskuksista ei löydy, ja jos vaiva olisi simppeli, mutta kaipaisin vaikkapa lääkekuuria, saattaisin kyllä helposti suunnistaa yksityisen puoleen...

      Poista
  4. Mä oon ollut niin naurettavan tyytyväinen tohon julkiseen puoleen lasten kanssa (ja myös omalta osaltani) että harkitsen joka päivä vakuutusten lopettamista, mutta toisaalta jälleen kerran kuopuksella korvatulehdus (hoidettu samalla tavalla tehokkaasti julkisella puolella, paitsi meillä onnistui myös jälkitarkastus ilman itkua... Noh, 5 viikon päähän mutta itse varasin myöhässä) ja jos putkitukseen mennään niin siinä saa Pohjola maksaa viulut.

    Mutta se on ihan totta, että mitä tiukempaan sävyyn osaa vaatia, tuntee noi hoitotakuut ja muut pykälät ja mitä dramaattisemmin osaa oireitaan kuvailla niin sitä paremmin/nopeammin/helpommin sitä "palvelua" saa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mekin otettiin vakuutukset niitä syntymättömän lapsen tuntemattomia uhkia varten. Tarkoituksena sitten irtisanoa jos lapset osoittautuvat perusterveiksi - kuten osoittautuivat. Ja vakuutusmaksujen hinnalla maksaisi kyllä ne muutamat yksityisen käynnit omastakin pussista... Mutta eipä ole irtisanottu.

      Mutta hyvä kuulla, että sä olet ollut julkiseen tyytyväinen. Ja niin on kyllä moni muukin tuttu, joka niitä (lasten kanssa) käyttää. Tosin sinäkin siis mitä ilmeisimmin kuulut niihin, jotka osaavat systeemiä käyttää. (Mulla ei ole hajuakaan hoitotakuista - ja voisin kuvitella, että se on yleisempi todellisuus...)

      Poista
  5. Kyllähän se niin on, että julkinen terveydenhuolto on heikossa hapessa. Olen itse hakemassa kohta lähetettä, jonka saan vasta 2 kk päästä lääkäriltä ja itse jono lähetepaikkaan on jopa 12 kk. Näin on monessa kunnassa esmes lasten puheterapiapalveluissa (joka ei kuulu vakuutuksen piiriin). "Aika pitkä jonotusaika." "Kyllä apua aina saa."
    Vasta kuuntelin lääkärien keskustelua aiheesta ja hekin ymmärtääkseni totesivat, että terveydenhuolto asettaa nykyään ihmiset eriarvoiseen asemaan, sillä varakkaat käyttävät vakuutuksia, köyhemmät jonottaa (/jää ilman?).

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Meillä tutkittiin lapselta erästä vaivaa, johon on erikoistunut tietty lääkäri TYKSissä. Yksityisen puolen lääkäri, jolla kävimme, sanoi että voi kirjoittaa meille lähetteen sinne TYKSiin - tai sitten voimme mennä suoraan tämän asiantuntijan vastaanotolle toiselle yksityiselle. Saamme heti lausunnon onko vai eikö. Eli sillä 80 eurolla hypättiin monen kuukauden jonotuksen ohi. Tosi karua kyllä.

      Mutta kun ihmiset ylistävät yksityisen puolen helppoutta, niin usein unohtuu, että julkinen puoli järjestää kuitenkin superkalliin erikoissairaanhoidon, johon mennään aina kun hätä on suurin. Eli eivät ne yksityisetkään edes rikkaita autuaaksi tee - mutta nopeammin kenties tuovat avun piiriin.

      Poista
  6. Mulla on ollut tapana hehkuttaa Helsingin (ja aiemmin Porvoon) julkista terveydenhuoltoa - lapsen kanssa lääkäriin on aina päässyt samana aamupäivänä ja hoito on muutamaa pakollista ns. outoa hiihtäjää lukuunottamatta ollut aina ensiluokkaista.

    Nyt tulin kuitenkin ajatelleeksi ekan kerran sitä, että on ihan eri asia olla kokonaan riippuvainen julkisesta puolesta tai yrittää saada hoitoa vakavammin sairaalle lapselle. Siis olen toki tämän tajunnut ennenkin, mutta nyt vasta tajuan, etten ehkä ole kovin hyvässä asemassa hehkuttamaan, kun aina olen voinut marssia yksityiselle lapsen kanssa, jos homma ei julkisella syystä tai toisesta ole funkannut.

    Me aikuiset olemme olleet ensin YTHS:n ja sitten työterveyden piirissä, joten meilläkään ei ole kokemusta "ei oo" -vastauksista ja kuukausien jonottamisesta. Ja: olemme olleet pääasiassa terveitä.

    Sylettää, että homma on tosiaan niin, että vahvat saa apua, hoitoa, palvelua, ja heikot jää ilman. Sama homma pätee kai ainakin Helsingissä päiväkotipaikan saamiseenkin. Meillä kävi tuuri, ja ollaan saatu jo kahdesti hoitopaikka kodin läheltä ihan ilman mitään painostuskeinoja ja hankalaksi heittäytymisiä (no ekalla kerralla aika läheltä, oliskohan pitänyt vaatia parempaa palvelua?!). Aika monen vanhemman olen kyllä kuullut soitelleen aktiivisesti päiväkodin johtajille - joilla noin sivumennen sanoen varmaankin on parempaakin tekemistä kuin vastailla näihin puheluihin. Joo, yhteistyö kotien kanssa ja päivähoitopaikkojen jakaminen kuuluu niiden työtehtäviin, mutta ei ehkä näin.

    Näissä on varmaan myös alueellisia eroja - jossain syrjäkylillä on varmaan aika toinen meno kuin ruuhka-Suomessa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tuo on niin totta - että on helppo ottaa palveluista parhaat puolet, jos on varaa valita toisinkin. Ja kun olen aiemmin kokenut tunnontuskaa, että jos keskiluokka siirtyy yksityisiin palveluihin, on julkinen helpompi romuttaa, niin nyt taas mietin, että vienkö sittenkin terveyskeskusturistina resursseja sitä enemmän tarvitsevalta. Mihin minä enää kohta uskallan mennä?

      Päiväkotipaikoista: en löytänyt lähdettä, mutta muistan jostain taannoisilta vuosilta, että Turussa jäi iso joukko maahanmuuttajataustaisia perheitä vaille päiväkotipaikkaa - viis subjektiivisesta oikeudesta jos et osaa vaatia! Samoin muutamille työttömänä olleille kavereille on A. yritetty sanoa, että et saa hoitopaikkaa tai B. ei ole koskaan otettu yhteyttä, vaikka pyydetty aloitusajankohta on mennyt aikaa sitten. Mitä heikommassa hapessa vanhempi on, sitä enemmän lapsi kaipaisi hoitopaikkaa ja sitä varmemminko siis jää ilman? Täydellisen pöyristyttävää, että näin voi tapahtua.

      Poista
  7. En lukenut aiempia kommentteja, mutta pakko kirjoittaa näin th-alan toimijan näkökulmasta.
    Tänään viimeksi tein työtä melko kovaa elämää kokeneen ihmisen hyväksi, ja annoin sitten jatkoajan hoidon loppuun saattamiseksi. Hän pyysi, että samalla kertaa voisin tehdä toisenkin jutun. Oli ihan hilkulla etten sanonut "soita päivystysnumeroon, sitten jos ongelmaa tulee, tämä kun ei ole kiireellinen". Mutta sitten joku minussa terästäytyi ja pysähdyin, ja ajatus kääntyi pian: tämä ihminen _pyysi_ vaivaansa apua. Annoin pidemmän ajan, ja ehdimme seuraavalla kerralla hoitaa kaksi vaivaa samalla käynnillä ja hän säästää yhden käyntimaksun hinnankin.

    Se mikä minua vei väärälle polulle oli varmaan hänen "hentoinen" tapansa pyytää apua. Sellainen varovainen supatus, josta tulin samalla _aliarvioineeksi_ hänen kokemansa haitan. Moni potilas osaa sanoa itsevarmasti "ja sitten vielä kato tämä".

    Olen oikeasti tosi ylpeä itsestäni että mulla oli vielä jotain sisäistä herkkyyttä ja oikeudenmukaisuutta havaita ja aistia se pieniäänisinkin pyyntö. Nyt tuo elämän kaltoin runtelema aikuinen saa ainakin minun luonani hyvää hoitoa. Mutta huh, että oikeasti vatsan pohjasta vihlaisi kun hoksasin tämän tänään.

    Työskentelen terveyskeskuksessa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No olet kyllä syystäkin ylpeä, kiitos tästä kertomuksesta!

      Hatunnoston ansaitset ylipäätään työstä jota teet - tuntuu niin väärältä, että henkilökunta joutuu painiskelemaan sen kanssa kenelle hoitoa voi antaa ja kenen pyyntöihin on varaa vastata. Hienoa kuulla, että ei vain sille, joka vaatii koviten.

      Poista
  8. Huh kun rupesi suututtamaan tuo vanha pääkirjoitus! Varsinkin, kun on varmasti ihan totta.

    Meidän lapsilla ei ihan periaatteesta ole mitään vakuutuksia. Meillä lähdetään siitä, että hyvinvointivaltio hoitaa. Jos ei hoida, niin sitten varmaan maksetaan ihan rahalla. Mutta ainakin meidän velkaisella paikkakunnallamme on toistaiseksi aikuisetkin päässeet lääkäriin. Luulen, että mitä enemmän palveluita käyttävät ns. tavikset, sitä pitempään palvelut pysyvät pystyssä. Jos kaikki keskiluokkaiset siirtyvät yksityisten asiakkaaksi, ei kohta enää tarvitse terveyspalveluita ollakaan. (Tosin aina ei koe olevansa tervetullut: Viime vuonna raskaana ollessani kävin puhdistuttamassa hampaat suuhygienistillä, joka koko veriroiskeisen operaation ajan valitti sitä, miten aikuisten pitäisi käydä yksityisellä, jotteivät veisi koululaisten aikoja.)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No eikö ollut kuumottava kolumni!

      Mä tykkään teidän periaattesta! Ymmärtääkseni myös monella pienemmillä paikkakunnilla yksityistä vaihtoehtoa ei ole lähellä - ehkä sekin pakottaa pitämään julkisia palveluita pystyssä? Mutta olen kyllä ihan samaa mieltä tuosta keskiluokan painoarvosta.

      Ja viehättävä suuhygienisti! Sitä paitsi eikös se raskaana olevien naisten (ja niiden miesten) hammashoito perustu nimenomaan sen lapsen(kin) hyvinvoinnin takaamiseksi? Ei ehkä koululaisten, mutta lasten kuitenkin...

      Poista
  9. Meidän lapsella ei ole vakuutusta, mutta silti käytämme yksityistä, kun minä en äitinä jaksa alkaa perustella ajanvarauksessa että kyllä me oikeasti aika tarvitaan ja sitten saan lopulta ajan jollekin lääkärille, jonka pätevyydestä (tai edes nimestä) minulla ei ole hajuakaan. Minä mieluummin valitsen itse asiantuntijan ja varaan ajan ilman että tarvitsee anella tai tapella.

    Tiedän että olen vähän asennevammainen (mulla on ollut vakuutus koko ikäni ja vaikka skidinä julkisella puolella jonotettiin (kun paikkakunnalla ei edes yksityisiä lääkäreitä ollut), niin aikuisiällä olen vakuutustani hyödyntänyt (no, pääosin työterveyshuoltoa, mutta jos erikoislääkäriä tarvitsen, niin mieluummin menen suoraan kuin kulkematta työterveyslääkärin kautta).

    No, mieheni paljastui julkisen puolen kannattajaksi. Kun ensin oltiin saatu korvatulehdusdiagnoosi yksityiseltä ja ab-kuuri, niin kun kahden viikon päästä valvottiin jälleen, niin mieheni varasi ajan terveyskeskukseen. No, se meni oikeasti hyvin siinä mielessä että takaisinsoittopalvelu toimi ja saatiin aika puolilta päivin samana päivänä. Diagnoosikin oli korvatulehdus mutta mutta...se hoito....samaa antibioottia miedompi kuuri kuin mitä oltiin saatu (toki aiempi kuuri oltiin lääkärille kerrottu)...jotenkin en jaksanut uskoa että tämä tepsisi, joten pikainen puhelinkonsultointi yksityisen puolen lääkärin kanssa antoi paremmat dropit ja lopulta terveen lapsen.

    Tämän reissun jälkeen en ole viitsinyt julkista puolta lapseni hoidossa vaivata...

    Julkisen puolen alasajo surettaa minua ja itse tiedän olevani siinä mukana (kun en luota julkiseen hoitoon perusterveydenhuollossa), mutta ei minulla ole energiaa (anoa vastaanottoaikoja ja tapella oikeuksistani) tai aikaa (kiertää ketjua terveydenhoitaja-yleislääkäri--erikoislääkäri, jos tiedän vaivan vaativan erikoislääkärin konsultaation) olla mukana tukemassa hyvinvointivaltiota tältä aspektilta tässä vaiheessa elämää (itsekästä kyllä).

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ymmärrän kyllä tosi hyvin ajatuksesi!

      Rahallisesti luulen, että meillä mentäisiin ihan samoissa jos olisimme maksaneet kaikki lääkärikäyntimme itse, kierrättämättä rahoja vakuutusyhtiön kautta...

      Poista

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...