tiistai 15. tammikuuta 2013

(Eko)vuoden 2013 ennustukset

Valoimme tyttöjen kanssa hipistäkin hipimpää mehiläisvaha"tinaa" sukumme perinteiden mukaan 13.1.* (Mies ei valanut, kun oli kiirettä vaatteiden viikkauksen kanssa.)


* Eli siis en jaksanut hakea tinakauhaa kellarista ajoissa ja tuona päivänä sain sen pihistettyä vanhempieni luota.

Minun tinani:



Siis minusta tuo ei viittaa mitenkään ydinräjähdyksen sienipilveen, eikä siten tämän vuoden katastrofaaliseen luonteeseen. Ennemminkin puuhun, uuteen kasvavaan elämään (eli unohdetaan nyt hetkeksi ne ekolässytykset - liikakansoitus on nyt ehkä ongelmista pienin).

Esikoisen tina:


Koira(n naama), esikoinen tulkitsi. Naapurin koira - taitaa päästä ulkoilluttamaan, ennustin. Vaikka muuten kannatan ehdotonta totuuden puhumista lapsille, niin miehen vakavan koira-allergian kohdalla olen valmis tästä säännöstä joustamaan.

Kuopuksen tina:


Ööö, perhonen? Tänäkin vuonna tulee kesä? Lohdullinen ennustus tässä kohtaa vuotta.

**

Mehiläsvahat(kin) olivat peräisin vanhemmiltani, mutta kyllä niitä joku myykin (pussin päällä luki Suomen Reumaliitto, valmistajana Mesila [ei-maksettu mainos]). Ja vaikka lopputulos oli ehkä hiukan erilainen kuin tinatinassa, niin suosittelen. ("Vähän näyttää salaatilta," arvioi esikoinen, mutta eivätpä nuo muusta tiedä, niin hyvin kelpasi.) Eikä ainakaan ole ydinjätettä kuten tina, ja nämäkin voi uudelleenkäyttää. Eli ekoplusplus.

5 kommenttia:

  1. Hyvä vinkki! Täytyypä muistaa, jos vaikka 5+ vuoden päästä uskalletaan läträtä kuumien, vaarallisten asioiden kanssa.

    VastaaPoista
  2. Kiitos vinkistä :)! Tämä oli minulle ihan uusi juttu.

    VastaaPoista
  3. Olkaapa hyvät! En ollut minäkään kuullut ennen kuin vanhempani meille nämä antoivat, mutta jossain toisessakin blogissa näihin nyt jo törmäsin.

    Vanhempieni luona on myös mehiläisvahamuovailuvahaa, mikä sekin toimii omassa tarkoituksessaan aika moitteettomasti.

    Tsekkasin nyt tuolta Mesilan sivuilta niin 4e maksaisi neljä "tinaa" - postikuluista ei mainittu mutta sellaiset varmaan tietty päälle.

    VastaaPoista
  4. Mä olen nähnyt noita ainakin Ruohonjuuressa Helsingissä, tosin ne näkemäni ei olleet vihreitä.

    VastaaPoista
  5. No mutta wau! Minäkin haluan ensivuonna valaa mehiläisvahasta "tinaa". Aurinkoista viikkoa. <3

    VastaaPoista

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...