Siis kahden lapsen kanssa: kun ne ovat yli kaksivuotiaita niin oikeasti alkaa helpottaa.
Meillä on vanhemmuus pitkälti vuorotoimintaa, eli yksin olemme saaneet kahden lapsen kanssa arkea hallita koko kaksilapsisuuden ajan, mutta nyt äkkiä se onkin jo ihan helppoa. Voi mennä uimahalliin kun molemmat pysyvät kellukkeilla sen verran pinnalla etteivät heti ole hukkumassa. Voi lähteä bussilla kaupungilta kotiin ilman vaunuja, koska molemmat jaksavat kävellä sen pari korttelia - ja molemmista vieläpä se bussilla matkustaminen on ihan sairaan siistiä. Voi toisinaan jopa istua hiukan aikaa ruokapöydässä yhtä aikaa lasten kanssa. Siinä maidonpyyhkimisen välissä. (Voi laittaa ruokaa muutakin kuin mikrossa, koska lapset eivät kehitä itseään hengenvaaraan sen puolituntisen aikana.)
Molemmat saa hiljaiseksi suklaalla. Molemmat voi lähettää lauantai-aamuna katsomaan televisiota, tai vielä parempaa, leikkimään omaan huoneeseensa.
Eli ihan sopiva hetki siis nostaa vähän lisää kierroksia. Kun kaksi palloa pysyy ilmassa, otetaan kolmas.
**
Aina välillä muistan, että tämän blogin piti olla jonkinlaista muistin luomista näistä vuosista. Tänään kuopus sanoi virkkeen "[oma nimi tähän] ei halua syödä hernekeittoa." Mies kysyi, että koska se alkoikaan puhua, kesällä? No eipä kyllä ole hajuakaan. Joskus syksyn mittaan, pitempiä lauseita vasta lähempänä kahta vuotta. Sanavarasto on iso ja puhuu kokonaisia lauseita; osaa nähdäkseni lausua kaikki kirjaimet, myös r:n ja s:n. Laskea kahdeksaan. Mutta artikulaatio on toisinaan pahasti puuroista ja etenkin sanojen alkukirjamiset ovat usein mitä sattuu, kaikkein useimmin k. "Minun känky" [sitä se tuolla nyt huutelee], "Kykkyyn". "Otettiin kukka pois, meni aatiikkoon." "Äiti tuli tohon pipi. Puhalletaan kunnossisesti." "Aava tuli. Tarvii laastarii." "Äiti kukkumaan." "Hämä-hämä-häkki..."
No niin, se livebloggauksesta. Mutta puhekyky, jos joku, todellakin helpottaa elämää. Välillä tuo tuntuu jopa ymmärtävän puhetta. Vielä kun ymmärtäisi syy-seuraussuhteen uhkauksessa ja kiristyksessä. Lahjonta toimii jo alkeellisella tasolla.
Ihana kuulla, että tilanne helpottaa. Haaveilen toisesta, mutta kun yhdenkin kanssa on kädet niin täynnä tekemistä, että olen pelännyt miten sitten kahden kanssa pärjäisi. Kiitos, uskallan ehkä jatkaa haaveilua ja ehkä jopa pyrkiä toteuttamaan sen :)
VastaaPoistaKyllä sen yhdenkin kanssa helpottaa jossain kohtaa ;) Ja mun virallinen linjaushan on, että kahden kanssa on moni asia myös helpompaa kuin yhden - tuo toistensa viihdytys tietysti keskeisimpänä.
PoistaIsommat tytöt ovat kertoneet, että sitten se vasta helpottaakin, kun kaikki ovat yli kolmevuotiaita: osaavat käydä itse vessassa ja on hitusen järkeä päässä. Kumpaankaan näistä ei tietysti vielä voi täysin luottaa, vähän kuitenkin.
VastaaPoistaTämä ei tietysti teidän perheessä ihan heti toteudu. :) Kiva kuitenkin kuulla, että jo tuo kahden vuoden rajapyykki tuntuu merkittävältä.
Näinhän se on, että koko ajan helpottaa (kunnes tulee taas vaikeampaa teini-iän töppäilyjen kanssa?) Vuoden ikäkin oli vapauttava merkkipaalu kun lopetti imetyksen.
PoistaEli lasten kasvaminen on musta vain ihanaa, kunnes sitten alkaa miettiä haikeana, että kohta ne ei ole lapsia ollenkaan. Kun kuopus on kolme, on esikoinen tokaluokkalainen ja minä melkein neljäkymmentä - en minä nyt sinnekään ihan välttämättä halua fastforwardata. :D
Puhekyky _on_ tosi hieno juttu. Kun lapsi osaa jo selittää, mitä haluaa ja sille voi selittää asioita (esim kaupan lelut on kaupan lejuja, siksi ne jää sinne), elämä helpottuu taas hiukan.
VastaaPoistaToisaalta vauva pysyi aina paikoillaan, juokseva kaksvuotias taas ei.
Kaikella on puolensa ;)
PoistaMe "hankittiin" toinen lapsi sillä periaatteella kuin koirien kanssakin, että "kaksi menee siinä missä yksi". No, eihän se ihan ihmispentujen kanssa toimi samalla tavalla kuin on kuvitellut ja nyt on vuoden ajan ollut omat hermot, sietokyky, itsetunto ja jaksaminen koetuksella - koko ajan helpottaa, etenkin kun veljesten leikit ja yhteistoiminta kehittyy.
VastaaPoista(Etenkin kiintopisteenä se, että ne voi aamuisin lähettää touhuamaan kaksin ja itse jatkaa unia...).
Mulla on pitkään ollut toiveissa vielä joskus kolmas lapsi, mutta pelkään että samalla kun tämä kuvio helpottuu niin musta tulee laiska, enkä enää kolmatta kertaa jaksa sitä vauvarumbaa, raskautta, koko show'ta. Että ihan vaan oman mukavuudenhalun takia jättää sen haaveen toteuttamatta...
No joo, mä en näkis että lastenhankinnassa olisi kauheen järkihommista kyse... Kai jotenkin ajattelin, että samaan konkurssiin menee se kolmaskin - toki ikäni puolesta ei mikään kovin pitkä odottelu olisi ollut mahdollistakaan. Mut epäilen samoin, että jos tämä olisi jo liian helpoksi ehtinyt, ei samaa olisi jaksanut alusta uudelleen.
PoistaMutta toki en vielä osaa sanoa oliko raskaskin virhearvio :D