perjantai 25. tammikuuta 2013

Kulutusblogista päivää

Taikinanaama listasi tänään kulutushysteriaan toisiaan lietsovien blogimutsien/mutsiblogien musthaveja. Ei mitenkään yllätyksekseni en kovin hyvin sijoittunut testissä - ja miinuspisteitä varmaan tulee siitä etten edes tuntenut kaikkia tuotteita. Silti huomaan, että kuluttamisesta minäkin täällä usein puhun, ostamisesta tai ostamattomuudesta, tavaroista. (Etenkin nyt kun on lehdet jääneet lukematta yleisen kiireen ja stressin takia, on tuo tägi "linjanvetoa" saanut jäädä ihan rauhaan, kun mitään omaa napaa kauempaa en ole maailmasta pystynyt näkemään.)

Mutta, siis, aiheeseen. Itkin jo kerran aiemmin että mistä saan puvun karonkkaan, ja joku tuntematon lukija vinkkasi Malaikan verkkokauppaan. Niin nyt sitten kolme kuukautta kuolattuani yhtä mekkoa, tilasin sen. En ole juurikaan tilannut mitään netistä ja suunnittelin jo sellaista auvoista aitomutsiblogi ihastelupostausta. Mutta mikä antikliimaksi.

Puku on teoriassa tosi nätti, mutta käytännössä - 230 euron käytännössä - enpä tiedä. Tuohon hintaan minun (ja kaikkien muidenkin) pitäisi lentää selälleen ihastuksesta.

Taidan joutua huomenna ostoksille, huonojen odotusten kera. Tähän iso suruhymiö.

Otin kuviakin, mutta taidan julkaista ne vasta jos päädyn pitämään mekon. Kehutte kuitenkin ja teette tästä vielä vaikeampaa.

6 kommenttia:

  1. Just meinasin sanoa, että laitapas kuvia niin katsotaan ja että olen varma, että se mekko on oikeasti tosi hyvä! :)

    Nimittäin mulla on ainoastaan huonoja kokemuksia siitä, kun lähtee kiertämään kauppoja ajatuksella, että on PAKKO löytää joku edustusvaate. Eihän niitä löydy. Viime syksynä olin menossa vieraaksi häihin (en kovin läheisen ihmisen, joten ei ollut tarkoitus panostaa ihan viimeisen päälle). Kävin läpi vaatekaapin ja totesin, ettei siellä ole kerrassaan mitään päälle pantavaa. Sitten kiersin viikon aikana "kaikki" pk-seudun kaupat, enkä tietysti löytänyt yhtään mitään (katsos, kun oli syyshäät, niin mitään ihan kesähepeneitä ei voinut ajatella). Hääpäivän aamuna pengoin vaatekaapista yhden liehuvan tunikan, jonka yhdistin mustiin semityylikkäisiin housuihin. Sai kelvata. ;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No noinhan se juuri menee - ja siksi en ole kaupoille halunnutkaan! Ja kun tässä on vielä se haaste, että on tosi vaikea arvioida minkä kokoinen olen itse juhlapäivänä.

      Mä sain itse asiassa kaverilta kaksi mahdollista mekkoa lainaan kokeiltavaksi, mutta toinen on liian lyhyt ja toinen liian avonainen, niin en taida päästä väittelemään niissäkään, vaikka muuten olisivat kauniita ja pääsisin koko shoppailusta kuin koira Venäjästä.

      Ja ylipuhuitte mut jo kuvien laittoon, mut sit blogger ei suostunut ;)

      Poista
  2. Apua, Linkkaus! Kiitos!
    Laitas nyt sitten niitä kuvia, niin voidaan käskystä vaikka haukkua se vaate, jotta saat sen palautettua.. Mä niin ymmärrän morkkiksen kerran käytettävästä raskaus-juhlamekosta, mutta totuushan on se, ettei niitä "tavallisia" vaatteita saa hullukaan päälle, jos on kovastikin raskaana. Mutta raskaana saa myös anteeksi sen, jossei ihan viimesen päälle ole panostanut!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Saisi varmaan anteeksi joo, mutta sen kerran kun itse haluaisi panostaa.... Ajatuksena juurikin, että vaikeako se on loistaa iltapuvussa ei-raskaana, mutta entäs 9. kuulla?! No, näemmä se onkin tosiaan vaikeaa - ehkä mulla oli (blogien takia? ;)) liian auvoinen kuva nettishoppailusta :D

      Poista
  3. Jos asut Helsingissä niin Fredalta löytyy lasten ja pallojen vaatteita myyvä Fiilinki. Siellä on laaja valikoima mekkoa, hinnat tosin tuota 230-luokkaa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos vinkistä! En asu, eikä onneksi shoppausmatkakaan tullut tarpeeseen, sillä *menin, näin ja ostin* eilen. Raportoin tuloksista vielä erikseen :)

      Poista

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...